DocPointin kaltaisten kulttuuritapahtumien ansiosta Vallilakin pääsee haukkaamaan raitista inspiraatiota. Kymmenen vuotta täyttävä dokumenttielokuvafestivaali on kerännyt arvostusta niin tiedostavien nuorten kuin virkeiden vanhustenkin piireissä, joille dokumentit merkitsevät enemmän kuin tosi-tv.

Vallila tuunasi DocPointin tämän vuoden ilmeen Caj Bremerin Mustio -valokuvakankaalla, jota tukevat 30 -luvun funkkisrakennuksen tyyliin sopivat oranssit ja keltaiset taustakankaat. Pääsin itse verhojen lisäksi katselemaan onneksi myös elävää kuvaa. Näytös Joaquin Phoenixin sekopäisestä henkilökuvasta I’m Still Here oli odotetustikin loppuunmyyty, joten katsastin brittilähiön masentavasta arjesta kertovan The Arborin. Leffan hieman vaikeasti ymmärrettävästä brittiaksentista huolimatta fiilis puri luihin ja ytimiin eikä Helsingin Sörkka enää tuntunutkaan niin pahalta paikalta asua.

Projektimyyjämme Maju kutsui UNICEF –vapaaehtoiskollegoitaan Kim Longinotton ohjaamaan Pink Saris -elokuvaan, joka kertoi intialaisesta dalitien eli “koskemattomien” kastiin kuuluvan naisen taistelusta naisten huonoa kohtelua vastaan. Dokkarista liikuttunut Maiju suosittelee lämpimästi. Myös miljöö sai kehuja: “Aitio oli oikein hauska ja opastus paikan päällä erinomainen. Tunsimme olomme oikein VIPiksi!”, hihkuu vuoden vallilalainen -palkinnonkin voittanut Maiju.

Viikonloppun menotärppinä mainittakoon Exit Through the Gift Shop, street art -piirien prioneeri Banksyn dokumenttiprojekti, jota ainakin kuosisuunnittelija ja festariexpertti Matleena uhkaili katsastavansa.

Kiitos DocPointille tästäkin vuodesta! Nyt on aika jäädä kelailemaan ajatuksia viikonlopun ja elokuvan puolelle. Toivottavasti tapahtumat dokumentoituvat ikimuistoiseksi leffaviikonlopuksi!

Vallilan Syysmalliston teemana on sirkus, mutta vastapainoksi on mallistoon otettu myös slow eli hitaus. Saimme kunnian tehdä valokuvaaja Caj Bremerin valokuvista neljä herkkää ja kaunista kuosia hetken muistona – Mustio, Sipoo, Suvi ja Ikkunassa – on nyt ikuistettu Vallilan kankaille ja niitä on mahdollista saada kodin sisustukseen: verhoiksi, tauluiksi, tyynyiksi -mihin mielikuvitus salliikaan.

Suvi -kangas vie mielen kuumiin lapsuuden kesiin.

Tapasimme Bremerin tämän valokuvanäyttelyssä Ateneumissa ja käytimme liki puolitoista tuntia muistojen verestämiseen. Kertoessaan valokuvauksesta 60-luvulta tähän päivään, tuntuu huimalta ajatella miten kehitys on muovannut valokuvaajan ammattia aikojen saatossa. Oli laitteena mikä tahansa kamera, on hyvän kuvan salaisuus edelleen sama: pääasia on se mitä kuvaa -ei se mitä välinettä siihen käyttää.

Bremerin mukaan avain hyviin kuviin löytyy samaistumalla kuvaustilanteessa kohteeseen. Ei kannata mainostaa olevansa lehtikuvaaja. “60-70 -luvulla kaikki kuvasivat kinokameralla. Tänä päivänä kameroiden koko on kasvanut ja ammattikuvaajalla on niin valtavat laitteet ettei hän juuri voi kuvata huomaamattomasti“, Bremer toteaa. Miehellä on toki digikamera itselläänkin, mutta kuvannut hän on myös omien edeltäjiensä laitteilla. ”Ennen vanhaan kuvattiin kaikki isoilla puukameroilla. Ihailin kuinka hyvää jälkeä sen ajan kuvaajat saivat ja halusin kokeilla samaa itsekin. Täytyy sanoa että kokemus oli todella opettavainen. En olisi millään pystynyt tuottamaan samanlaista kokoelmaa 60 -luvulla käyttämällä vanhaa puukameraa”, hän naurhantaa ja lisää: ”Tai ainakin negamateriaalini olisi paljon pienempi!”.

Sipoo -kangas sopii erinomaisesti myös kangastauluksi.

Cajn valokuvista valitut neljä kuvaa ovat Vallilan tukkumalliston luotsaajan, Päivi Grönqvistin valitsemia. “Päivi kävi katsomassa näyttelyäni ja esitti minulle aivan vieraan ajatuksen, että kuvistani voitaisiin tehdä kankaita. Kuvani eivät koskaan ole olleet tekstiileissä ja ajatus tuntui kiehtovalta. Kävimme Päivin kanssa lävitse satojen kuvien arkistojani ja hän poimi niistä muutamia ehdotuksia. Huomasin, etteivät valitut kuvat olleet kiertäneet näyttelyssäni, mutta tarkemmin katsottuna ne saivatkin uuden merkityksen ja käyttötavan“, Bremer kertoo.

Kankaan raporttina toistuva kuva on kuin osa kaitafilmiä, jossa kuvan tapahtumaa voi kukin jatkaa mielikuvituksellaan kuvan hetkestä eteenpäin. -Päivi Grönqvist

Päivi Grönqvist on jo pitkään ihaillut Cajn mustavalkoisia valokuvia. Hänen mukaansa Cajn retrospektiivisessä näyttelyssä kuvastuu hienosti Suomen historia niin politiikassa, muodissa kuin tavallisten ihmisten elämässä; kotien iloa ja surua. “Caj on uskomaton tunnelman välittäjä ja hetken vangitsija, lahjakas ja taitava osaaja jo ennen nykykameroiden teknisiä apukeinoja. Halusinkin valita kankaiksi hänen kuvistaan ne, jotka tuovat eteemme erilaiset tunnelmat. Suvi, Mustio, Sipoo ja Ikkunassa ovat kaikki ihania tilanteita, joissa katsoja voi hyvin kuvitella olevansa itse mukana. Kankaan raporttina toistuva kuva on kuin osa kaitafilmiä, jossa kuvan tapahtumaa voi kukin jatkaa mielikuvituksellaan kuvan hetkestä eteenpäin.”

Omista kuvista painettuja kankaita Bremer voisi itse kuvitella kodissaan esimerkiksi saunatiloissa. Maisemakankaat sopisivat hyvin pukuhuoneisiin, tauluiksi tai tyynynpäällisiksi. ”Tyyny olisi hyvä idea, sitten ne olisivat ainakin lähellä minua”, Bremer toteaa.

Lisää fiilistelyä Cajn videohaastatteluissa: